Siivoushoroskooppi

Mikä on sinulle sopiva siivoustyyli? Katso tästä Freskan kokeneen selvännäkijän siivoushoroskooppisi ja ota uusi ote kotisi siistinä pitämiseen!

Oinas (21.3.-19.4.) Sinun siivousvälineesi: Painepesuri

Oinasta ei pieni sotku haittaa, mutta sitten kun siivotaan, siivotaan kaikki kerralla. Varsinkin perheenjäseniä hirvittää, kun oinas kuuraa yhdessä päivässä kaiken lattiasta kattoon taukoja pitämättä. Usein hän vielä vaatii muita osallistumaan urakkaan samalla tahdilla. Kannattaa huolehtia, että oinas saa siivouspäivänä välipalaa tai viimeistään kylppäriä pestessä alkavat ärräpäät lennellä.

Härkä (20.4.-20.5.) Sinun siivousvälineesi: Imuri

Härkä on erinomainen siivouskaveri. Sitkeänä ja rauhallisena luonteena härkä saa tulosta aikaan turhia hötkyilemättä tai stressaamatta. Härän tosin kannattaa sopia itselleen siivoustreffit, sillä itsekseen ollessa härkä ei meinaa millään saada aloitettua. Härän kannattaakin aloittaa vaikkapa imuroinnista, jotta saa hyvän vauhdin päälle heti alkuun.

Kaksonen (21.5.-20.6.) Sinun siivousvälineesi: Roskienlajittelusäkit

Kaksonen ottaa siivouksen mahdollisuutena katsoa mitä kaikkea jännää kotiin onkaan kertynyt. Innostuva kaksonen ottaa kyllä mielellään tavarat kaapista ulos, mutta ne saattavat jäädä kasaan, kun kiinnostus lopahtaa. Kaksosen kannattaa palastella siivous tarpeeksi pieniin paloihin ja palkita itseään aina, kun jokin osa tulee valmiiksi.

Rapu (21.6.-22.7.) Sinun siivousvälineesi: Siivoushanskat

Ravulle siivous ei ole vain pakollinen paha, vaan osa turvallisen ja lämpimän kodin luomista. Ravulle siivouksella on suuri merkitys ja siksi hänen voi olla vaikea ymmärtää, jos muut eivät ajattele samoin. Joskus kannattaa pysähtyä myös miettimään siivoaako oikeasti itsensä vuoksi vai kiillottaako kilpeään vain toisten miellyttämiseksi. Erityisesti joulusiivous voi olla ravulle projekti, jota ei meinaisi lopettaa millään.

Leijona (23.7.-22.8.) Sinun siivousvälineesi: Mattopiiska

Leijona antaa huomattavasti mieluummin neuvoja muille kuin tarttuu itse harjanvarteen. Leijonan kodissa saattaakin huomata kaiken olevan päällisin puolin kunnossa, mutta kaappeihin ei kannata kurkistaa. Parhaimmillaan leijonalla on juuri hänelle sopiva siivousrutiini, eikä hän mieti muiden mielipiteitä. Leijona kannattaa laittaa viemään matot ulos, sillä silloin hän voi näyttää, kuinka asia pitää oikeasti tehdä.

Neitsyt (23.8.-22.9.) Sinun siivousvälineesi: Mikrokuituliina

Neitsyen kodissa mikään taulu ei ole vinossa eikä vessa pesemättä, mutta kaikki muu voikin olla mullin mallin. Neitsyt on tarkka itselleen tärkeistä asioista, mutta on välillä yllättävän sokea yleiselle sotkulle. Neitsyen siivoushetki jää helposti jumittamaan yhden hyllyn pölyjen pyyhintään, kun työ syvenee täydelliseksi uudelleenjärjestelyksi. Neitsyen kannattaakin ottaa siivouksesta rutiini, jolloin myös ikävämmät osuudet tulevat tehtyä.

Vaaka (23.9.-23.10.) Sinun siivousvälineesi: Tiskiharja

Vaaka nauttii, kun siivous hoituu osana viikkorutiinia. Pienissä osissa viikon aikana hoidettu siivous on vaa’alle tapa pitää arki balanssissa. Kannattaakin nauttia esimerkiksi käsin tiskaamisesta, jossa voi samalla ajatella omia ajatuksiaan ja ihailla tulosta. Vaaka kärsii, jos siivousta joutuu lykkäämään tai tekemään kiireessä, joten varsinkin perheessä kannattaa sopia selvät siivousrutiinit.

Skorpioni (24.10.-22.11.) Sinun siivousvälineesi: Yleispuhdistusaine

Skorpioni hankkisi mielellään kaikki ammattilaisten puhdistuslaitteet ja -aineet, sillä häntä kiehtoo miten siivouksesta voi tehdä tiedettä. Jos skorpioni on kiinnostunut siivouksesta, hän todella suunnittelee ja pohtii miten siitä voi tehdä tehokasta ja mukavaa. Valitettavasti kiinnostuksen puute sitten johtaakin siivouksen täydelliseen unohtamiseen. Skorpionin kannattaakin ruokkia kiinnostustaan kokeilemalla eri tapoja ja tyylejä.

Jousimies (23.11.-21.12.) Sinun siivousvälineesi: Moppi

Jousimiehellä on näkemys siitä, millainen hänen kotinsa on ja hän on valmis tekemään töitä sen eteen. Jousimies saakin loistaa esimerkiksi uuteen kotiin muuttaessa ja remppasiivouksissa. Jousimiehellä on kuitenkin tapana olla hieman liiankin optimistinen sen suhteen, miten paljon lyhyessä ajassa saa aikaan ja hän saattaa hermostua, jos muut eivät jaa hänen visiotaan. Jousimies on hyvä valamaan uskoa, jos siivouksen aloittaminen tuntuu ylitsepääsemättömältä.

Kauris (22.12.-19.1.) Sinun siivousvälineesi: Juuriharja

Kauriilla on ihan varmasti suunnitelma kodin siivouksesta. Järjestelmällinen kauris ei käytä aikaa viivyttelyyn, vaan hoitaa homman rutiinilla. Kauris ei jätä siivouspäivää välistä, ellei oikeasti ole jalka poikki. Kauriille ei tekisi pahaa välillä vähän joustaa ja nauttia muista eteen tulevista asioista, siivota ehtii myöhemminkin.

Vesimies (20.1.-19.2.) Sinun siivousvälineesi: Ämpäri

Vesimies on juuri se naapuri, joka siivoaa kolmelta yöllä. Oman tiensä kulkijana vesimies saattaa unohtaa mikä päivä ja aika on menossa. Vesimies siivoaa aina ennen vieraita, ja vieraiden kutsuminen onkin hyvä tapa motivoitua siivoamaan. Vesimiehelle on tärkeää oivaltaa itse, mikä on hänelle hyvä tapa siivota, joten hän hyötyy myös toisten ihmisten koteihin tutustumisesta.

Kalat (20.2.-20.3.) Sinun siivousvälineesi: Pesusieni

Kalojen siivoamista katsoessa voi olla vaikea nähdä mitä siitä tulee. Kaloja ohjaa oma sisäinen näkemys siitä, missä järjestyksessä ja miten asiat tehdään. Ulkopuolisesesta koko touhu voi näyttää haahuilulta, mutta lopputulos palkitsee. Kalat ei hyödy patistamisesta vaan siivous tapahtuu omalla tahdillaan. Kalat eivät loukkaannu, jos heitä pyytää siivoamaan jälkensä, mutta sitä saattaa joutua pyytämään useammin kuin kerran.

Olet sitten kalat tai kauris, Freskan kotisiivouspalvelu sopii kaikenlaisille siivoojille. Meiltä saat säännöllisen ja luotettavan arkisiivouksen tai suoraan suursiivouksen. Kokeile helppoa nettitilaustamme vaikka heti tänään!

Tilaa heti ja nauti puhtaasta kodista

Nopea ja vaivaton tilaus, kotisiivous 38 €/h.