
Asiakastarinat
Kuusi kysymystä Canelialta
Mikä sai sinut rakastumaan kotiisi, kun ensimmäisen kerran näit sen?
Rakastuin kotimme arkkitehtuuriin ihan ensimmäiseksi. Kotimme on rakennettu yhteensä kuuteen puolikerrokseen. Ennen kun muutimme tänne, remontoimme asunnon niin, että kaadoimme kaikki jäljellä olevat seinät jättäen tilat avoimiksi. Rakastan tätä avoimuutta ja valoa täällä. Sijainnin suhteen teimme kompromissin: valitsimme paikan, jossa yhdistyy kaupunkielämä, mutta myös kesäkoti.
Mikä on lempiasiasi kotonanne?
Keittiömme. Meillä on suuri perhe ja keittiö on se paikka, missä kaikki hengailee ja tapaa toisiaan. Keittiössä erityisesti pidän siitä, että lähes kaikki kodinkoneet ovat piilotettu kaapin ovien taakse.
Kuinka kauan olet asunut täällä?
Muutimme tänne vuonna 2012, joten viisi vuotta!
Miltä tuntuu tulla siivottuun kotiin?
On ihana tunne tulla kotiin töistä tietäen, että ei tarvitse aloittaa siivoamista. Arki lasten kanssa on erittäin tapahtumarikasta ja siivooja merkitsee sitä, että voin täysin keskittyä heihin. Tämä on työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista tehokkaimmillaan.
Mitä teet silloin kun siivoojasi on siivoamassa?
Olen aina töissä, kun siivoojamme on täällä.
Mikä tekee sinut onnelliseksi ja kuinka Freska edesauttaa siinä?
Tasapainoinen elämä tekee minut onnelliseksi. Ja siivous on ehdottomasti yksi keino helpottaa sitä!