Siivoojatarinat

Bianca - Sinnikäs hippi

Bianca on muuttanut maasta toiseen lukuisia kertoja, leikkinyt kaatosateessa ja pyörittänyt tatuointiliikettä. Hän uskoo, että vapaus syntyy itsensä tuntemisesta.

Bianca on kuullut saman monta kertaa: kun ihmiset tapaavat hänet ensimmäisen kerran, heidän ensivaikutelmansa on, että hän on ikään kuin luotaantyöntävällä tavalla kova, yrmeä. Hän arvelee sen johtuvan siitä, että hänellä on paljon tatuointeja. Kun hän nostaa oikean kätensä asettaakseen hiuksensa paremmin korvan taakse, hänen hihansa alta kurkistaa hahmo, jolla on suuret kultaiset ja siniset korvakorut ja liehuvat, punaiset hiukset. “Oikeasti olen hyvin mukava, olen pehmo”, hän sanoo nauraen.

Bianca on syntynyt Brasiliassa ja pitää brasilialaisissa ylipäätään eniten heidän lämminhenkisyydestään.

“Olemme myös hyvin sinnikkäitä.”

Hän on muuttanut elämänsä aikana paljon, “hypännyt” maasta toiseen, kuten hän sen sanoo, ja joka kerta repinyt itsensä irti kaikesta tutusta, opetellut uusia kulttuureja, tavannut uusia ihmisiä. Nykyään Bianca työskentelee Freskalla siivoojana, vastuuhenkilönä ja uusien siivoojien kouluttajana.

Bianca sanoo tulevansa onnelliseksi yksinkertaisesti siitä, että saa herätä aamulla ja tietää, että hänellä on jälleen uusi päivä aikaa tehdä kaikenlaista. Sitten hän nauraa sille, miten hippimäiseltä hän kuulostaa. “Pelko estää meitä tekemästä monia asioita. Joten ajattelen, että minun pitää pelätä vain sitä, että tulen pelon pysäyttämäksi.”

Biancan varhaisin lapsuusmuisto on sade. Brasiliassa sää voi olla hyvin lämmin jopa kovan sateen aikaan, ja Biancalla ja hänen sisaruksillaan oli tapana leikkiä kaatosateessa. Hän muutti ensimmäisen kerran ulkomaille Yhdysvaltoihin, jossa hän työskenteli au pairina. Toinen ulkomaanmuutto suuntautui Irlantiin, jossa hän opiskeli englantia. Hän palasi aina Brasiliaan ja muutti sitten taas pois.

FI - people stories -bianca 2

Dublinissa Bianca törmäsi Freskan mainoksiin, joissa yhtiö etsi työntekijöitä. Hän oli otettu siitä, miten Freska lähestyi ihmisiä. Hänestä tuntui, että tämä työnantaja pitäisi hänestä huolta. Nyt hän ajattelee, että hän ja Freska tavallaan valitsivat toisensa. “Ei ole koskaan helppoa muuttaa täysin vieraaseen maahan. Oli lohdullista tietää, että yhtiö tukisi minua monella tavalla.” Samanlaista tukea Bianca ja hänen tiiminsä muut jäsenet pyrkivät nyt antamaan siivoojille, jotka vasta opettelevat työtä. “Yritän vain näyttää heille, että olemme samassa veneessä”, hän sanoo. “Muistan yhä, mitkä asiat olivat minulle vaikeita ja mitkä helppoja. Yritän jakaa näitä asioita heidän kanssaan, jotta he kokevat meidän olevan täällä heitä varten, jos he tarvitsevat tukea.”

Myöskään virheet eivät ole maailmanloppu, ne voivat olla lopulta jopa aika huvittavia. Niin kuin se kerta, kun Bianca vahingossa jätti kenkänsä asiakkaan luo. Valitettavasti hän tajusi asian vasta lukittuaan oven ja työnnettyään avaimen ohjeiden mukaisesti postiluukusta sisään. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä seuraavan asiakkaan luo pelkissä sukissa. Nyt tarinan kertominen saa hänet nauramaan.

“Mutta kuulin, että sitä tapahtuu paljon – en ole ainoa, jolle niin on käynyt. Se oli helpottavaa.”

Ennen Freskaa Bianca työskenteli monenlaisissa paikoissa: jäätelökioskissa – hänen perheensä valmistaa jäätelöä – pizzapaikassa, franchising-yrityksessä. Pari vuotta hän pyöritti omaa tatuointiliikettäkin.

Yleinen harhaluulo siivousalasta on, että siivoamiseen ei tarvita taitoja, että kuka vain osaa siivota, Bianca sanoo. Se ei pidä paikkaansa, hän painottaa. Siivoaminen on fyysisesti ja henkisesti kovaa työtä. Täällä ihmiset tuntuvat hänestä onneksi tiedostavan tämän paremmin kuin muissa maissa, joissa hän on asunut.

Biancan mielestä yksi palkitsevimpia asioita on kuulla asiakkaan sanovan, miten he rakastavat tulla kotiin sen jälkeen, kun hän on siivonnut. Että he ovat odottaneet häntä. “Teen työni rakkaudella. Ymmärrän vastuun, joka toisen kotona olemiseen liittyy, se vaatii molemminpuolista luottamusta. Joten teen parhaani, ja uskon, että asiakkaat arvostavat sitä.”

Vapaa-ajallaan Bianca suuntaa kuntosalille. Siellä hän tuntee pääsevänsä irti kaikesta muusta, joten treeni tuntuu ikään kuin levolta.

Kun häneltä kysyy, mitä vapaus hänelle tarkoittaa, hän alkaa ensin nauraa ja peittää kasvonsa. Sitten hän suoristaa itsensä nopeasti ja sanoo: “Vapaus syntyy sisältäpäin. Täytyy tuntea itsensä, jotta voi olla vapaa.”

Kysymyksiä, ajatuksia?

Kerro meille mielipiteesi.

Ota yhteyttä

Onnellisuutta on puhdas koti.

Nopea ja vaivaton tilaus, kotisiivous alk. 52,90 €/h.

Maksutavat

Klarna

Lataa sovellus

  • App Store
    Google Play

Freska Finland Oy

Y-tunnus: 3246808-9

  • Helsinki,
  • Espoo,
  • Vantaa,
  • Kauniainen,
  • Kirkkonummi,
  • Kerava,
  • Turku,
  • Lieto,
  • Naantali,
  • Raisio,
  • Tampere,
  • Kangasala,
  • Lempäälä,
  • Nokia,
  • Pirkkala,
  • Valkeakoski,
  • Ylöjärvi
Freska Finland
Whistleblowing · Tilausehdot · Tietosuojaseloste ·