Siivoojatarinat

Tarinoita Freskalaisista: Elisa

Kun Elisa astuu huoneeseen, hänestä huokuu rauhallinen, lämmin energia höystettynä veikeällä itsevarmuudella. Elisa, 32, on yksi Freska-tiimin tuoreimpia vahvistuksia. Hän aloitti Freskalla kotisiivoojana lokakuussa 2021. Tässä on Elisan tarina.

Elisa muutti Italiasta Suomeen itsenäisen seikkailun perässä opiskelemaan ja töihin vuonna 2015. Muutto oli suuri päätös, josta hän on ylpeä. Hän on opiskellut sekä restaurointia että tapahtumatuotantoa ja myös työskennellyt ikonisten tapahtumien kuten Slushin ja Flow Festivalin parissa.

Vapaa-ajalla Elisa viettää aikaa ystävien kanssa, nauttii uimisesta, leipoo leipiä ja myöntää joskus hukkuvansa YouTuben syövereihin pitkäksikin ajaksi kerrallaan – mutta kukapa meistä ei?

Lämpimimpinä muistoinaan Elisa listaa arkipäiväisiä, mutta merkittäviä asioita: iltapäivät isovanhemmilla, kävelylenkit koirien kera ja yleinen yhdessäolo perheen kanssa. Hän mainitsee erityisen tärkeänä yksityiskohtana muiston isoisän tavasta nauraa – sen muisteleminen saa Elisankin purskahtamaan hersyvään nauruun.

Kysyttäessä sankareista Elisa sanoo, “Nimeämättä ketään tiettyä henkilöä, minulle sankari tarkoittaa ketä tahansa, jolta löytyy rohkeutta, kun sitä tarvitaan”. Tämä kuulostaa Elisan sanomana jotenkin niin vakuuttavalta, että sen laittaisi mielellään kehyksiin ja seinälle.

Elisan täydellisen päivän kaavaan kuuluu aurinkoista keliä, aikainen herätys, toimeliasta ja tuottavaa puuhailua, sosialisointia tovereiden kanssa sekä stressin sulattavaa rentoutumista. Päivään ei kuulu märälle lattialle astumista sukat jalassa – sukkien kastuminen ja ympäristöään roskaavat ihmiset eivät sovi Elisan pirtaan. Elisa People stories

Työskentelyä Freskalla

Elisa kuuli Freskasta jo vuosia sitten Freskan perustamisen aikoina, mutta haki nyt töihin, koska hän kaipasi joustavaa työtä opintojen ohelle. Hänen mukaansa siivoojan ammatin ytimessä on huolellisuus ja kyky huomioida yksityiskohtia säntillisesti.

“Kyky huomioida yksityiskohtia, se on tärkeintä. Ensin siivoat jonkun kohdan ja se vaikuttaa hyvältä. Siivoat välissä jotain muuta ja palatessasi tarkistamaan edellisen kohdan uudelleen, tuntuu löytyvän jotain pientä parannettavaa.”

Hän uskoo, että silmää yksityiskohdille on hyvä olla luontaisena ominaisuutena, mutta sitä voi myös kehittää harjoittelun ja kokemuksen myötä.

“Siihen tavallaan kasvaa. Kysymys on toki myös luonteenpiirteestä, mutta uskon, että siinä voi kehittyä. Siinä on tietynlainen oppimiskäyrä”.

Ja kuten arvata saattaa, hän on oikeassa.

Mitä asiakkaat sanovat Elisasta:

Paras siivooja ikinä! Olen käyttänyt noin 10 vuotta eri siivouspalveluita ja voin sanoa kokemuksella, että Elisa on loistava.

Haluan ehdottomasti Elisan jatkossakin meille. Aikatauluamme voidaan vaikka muokata tarvittaessa, jotta saamme pitää hänet siivoojanamme.

Lue inspiroivan Freska-siivoojamme Noelin tarina täältä. 👈

Kysymyksiä, ajatuksia?

Kerro meille mielipiteesi.

Ota yhteyttä

Onnellisuutta on puhdas koti.

Nopea ja vaivaton tilaus, kotisiivous alk. 52,90 €/h.

Maksutavat

Klarna

Lataa sovellus

  • App Store
    Google Play

Freska Finland Oy

Y-tunnus: 3246808-9

  • Helsinki,
  • Espoo,
  • Vantaa,
  • Kauniainen,
  • Kirkkonummi,
  • Kerava,
  • Turku,
  • Lieto,
  • Naantali,
  • Raisio,
  • Tampere,
  • Kangasala,
  • Lempäälä,
  • Nokia,
  • Pirkkala,
  • Valkeakoski,
  • Ylöjärvi
Freska Finland
Whistleblowing · Tilausehdot · Tietosuojaseloste ·